Teemu Intiassa

Teemu oli harrastanut meditaatiota jo kymmenen vuotta. Työelämässä oli mennyt mukavasti ja rahaa oli jäänyt säästöön. Niinpä hän päätti ottaa sapattivuoden ja lähteä vuoden kestävälle retriitille Intiaan.

Kalkutta oli juuri sitä mitä hän odottikin. Meluisa, likainen ja kaoottinen. Ja niinhän siinä kävi, että meni vain pari tuntia ja hänet ryöstettiin. Kaikki vietiin paitsi vaatteet. Hän oli kaukana keskustasta. Ohi vilisi mopoa ja auton kotteroa. Hän oli myös eksynyt etsiessään meditaatiokeskusta kaupungin lähikylästä.

Nyt hän istui bussipysäkin vieressä ja aprikoi seuraavaa siirtoaan. Tars kai löytää vaikka joku eu-konsulaatti hän pohti. Hän yritti hypätä bussiin mutta ja kun ei ollut rahaa hänet heitettiin ulos. Toisella puolella katua hän oli nähnyt parrakkaan kerjäläisen, joka irvisteli hänelle.

Parrakas kerjäläinen viittoili Teemulle. Hän epäröi hetken ja käveli sitten tien yli. Kerjäläinen huusi: ”Senkin pölkkypää! Mitä sä täällä oikein hortoilet!?” Teemu tuijotti kerjäläistä ja kysyi:”Ootko suomalainen?!” kerjäläinen jatkoi saman tien vahvalla hindienglanti mongerruksella, jotain mistä ei ottanut mitään selkoa. Teemu pyöritti silmiään ja alkoi tuntea itsensä vaivaantuneeksi. Ensin meni rahat ja matkatavarat ja meneekö nyt järki? Kerjäläinen avasi suunsa sen näköisenä että olisi nauraa höröttänyt mutta mitään naurua ei kuulunut. Vähän niin kuin vanhukset, jotka ilmehtivät niin, että ei tiedä irvisteleekö jonkun kiputilan takia vai onko mielessä joku nuoruuden muisto keppostelusta vuosikymmenien takaa. Sitten kerjäläinen ei ollut enää huomaavinaan Teemua.

Hän yritti kysyä partaäijältä, että mistä löytyisi lähin puhelin. Meni muutama minuutti ja äijä ei ollut kuulevinaan mutta sitten se lykkäsi Teemulle iPhonen käteen ja sanoi jotain mistä ei ottanut mitään selkoa. Teemu alkoi heti googlata eu-konsulaattia mutta siinä laitteessa netti oli todella hidas. Autot ja mopot vilisivät ohi ja Teemu tuijotti kun hakukoneen sivu latautumiseen meni minuuttikaupalla. Hän istahti kerjäläisäijän vieressä olevan betonimötikän päälle. Sitten äijä nappasi iPhonen ja puuskahti. ”Gimme that”. Teemu katsoi kun yhtäkkiä äijä näpytteli sitä ja laitteen selaimessa latautui sivut sutjakkaasti. ”Okei so that is how you do it ” Teemu vitsaili.

Sitten äijä nousi ja lähti kävelemään tien viertä. ”hei voinko vielä hetken lainata sitä laitetta” Teemu huusi. Äijä ei antanut mitään merkkejä että olisi kuullut. Teemu lähti perään. He kävelivät muutamia kilometrejä ja välillä Teemu yritti kysyä, että ”missä ollaan ja että pitäisi soittaa konsulaattiin kun minut ryöstettiin, ymmärrätkö, hei..” He kävelivät varmaan noin viisi kilometriä ja sitten he saapuivat talolle, joka näytti hieman siltä mitä Teemu oli jo aikaisemmin googlen street viewissä katsellut. Hei täähän on se meditaatiokeskus mihin mä olin menossa! Äijä vilahti ovesta sisään ja Teemu perässä ja oli heti törmätä noin 50 vuotiaaseen huolitellun ja nuorekkaan näköiseen herraan, jonka nimeksi paljastui Tamisbu. Anteeksi mihin se äijä katosi joka juuri tuli sisään? Teemu kysyi. ”Kuka?” vastasi Tamisbu. ”Ei tänne ketään muuta tullut kuin sinä”. Teemu tuijotti hetken suu auki ja yritti kurkkia että minkä kulman takana äijä piileskelee.

Tamisbu toivotti Teemun tervetulleeksi ja rauhoitteli heti kuultuaan ryöstöepisodista, että voi henkilökohtaisesti kyyditä Teemun huomenna konsulaattivierailulle. Teemu kiitteli ja selitti miten oli tavannut sen kerjäläisen, joka oli johdattanut hänet tänne. Tamisbu katsoi teemua hieman epäuskoisen näköisenä ja toisti, ettei kukaan ollut tullut juuri häntä ennen sisään ja että hän olisi nähnyt sen kyllä jos niin olisi käynyt. Teemusta alkoi tuntua, että Tamisbu ei uskonut olleenkaan koko hänen tarinaansa siitä äijästä ja ajatteli, että ehkä on parempi olla kertomatta siitä sen enempää yksityiskohtia. ”Mutta joka tapauksessa hienoa, että löysit perille ja tervetuloa vielä kerran”, Tamisbu sanoi.

Aamulla Teemu katsoi punkkansa ikkunasta miten jujubapuun lehdet kiiltelevät auringon valossa. Jaahas tästä se nyt sitten alkaa idän mailla meditoiminen, Teemu pohtii.

Odotukset ovat korkealla. Kun hän aloitti meditaation kymmenen vuotta sitten, hän oli kokenut jotain, josta hän ei ollut kertonut kenellekään. Ei ehkä siksi, että sitä pitäisi salata mutta ehkä siksi, että hän ei osaisi pukea sitä sanoiksi. Hän ei edes halua pukea sitä sanoiksi. Mutta se oli jotain, mikä sai hänet jatkamaan meditaatiota kaikki nämä vuodet. Ja hän halusi kokea sen uudelleen. Ja muutamia kertoja vuodessa hän koki häivähdyksen siitä. Tuntui siltä, että se oli jotain, joka on tärkeintä elämässä. Oikeastaan tuntui, että se oli aivan itsestään selvää hänelle, että mikään ei voisi olla tärkeämpää. Ei ehkä sen kokemuksen takia, vaan hänestä tuntui, että .. ja tässä kohtaa hän ei oikein osannut pukea edes ajatuksiksi mistä oli kysymys. Jonkinlainen vaistomainen tunne siitä, että hän oli vasta raapaissut pintaa jostain .. mutta mistä? Nyt olivat siis odotukset korkealla. Hän voi keskittyä kokonaisen vuoden meditaatioon. Tätä hän mietti ja tuijotti koppakuoriaista, joka tunki itseään ikkunan raosta sisään. Hän katsoi herätyskelloa, jonka Tamisbu oli hänelle järjestänyt ja havahtui, että oli melkein myöhässä ensimmäisestä sessiosta.

Näin alkoi viikkoja kestävä meditaatioelämä. Siihen toki kuului muutakin kuin vain meditaatiota. Kävelylenkkejä, vapaaehtoistyötä, mantra sessioita, bjajaneja, vihannesten kuorimista, tiskaamista, siivoamista, lapiotöitä jne. Päivät menivät vaihtelevasti. Mutta Teemu oli hieman rauhaton.

Toisinaan hän mietti, että onko tämä ehkä nyt ihan sittenkään minun juttu. Hän pitää työstään. Hän nauttii työstään projektipäällikkönä ohjelmistofirmassa. Ehkä yksi kaksi tai jopa kolme kuukautta tätä olisi ollut kohtuullista, hän mietti. Vähän niin kuin kesäloma. Mutta että aionko mä nyt olla täällä koko vuoden? Mutta sitten joinakin päivinä se oli siellä. Se tunne. Tai kokemus. Tai mikä se onkin. Hän alkoi yhä enemmän pitää matrojen tekemisestä. Siellä mantratunneilla oli myös eräs aika sievä intialaisnainen eikä Teemu voinut olla vilkuilematta välillä häntä. Mutta hän teki sellaisen havainnon, että häntä alkoi jännittää. Ja sitten koko meditaation rakentama euforinen tunne muuttuikin kourausuksi mahassa. Pitäisikö ehkä jututtaa tuota naista? Mutta hmm. enhän minä ole tullut tänne naisia pokaamaan hän torui itseään ja päätti, että joko meditaatio tai maailmallinen elämä ja jos tämä ei toimi niin sitä sitten lihan houkutusten elämää voi sitten ehkä taas Suomessa kokeilla. Hän oli kuitenkin tehnyt sen havainnon, että fyysinen ja yksinkertainen työ, meditaatio ja mantrat oli tehnyt sen muutoksen, että sitä heräsi aamuisin virkeänä. Suomessa herääminen on aina niin tahmaista. Menee vähintään puoli tuntia sängystä ylös kampeutumiseen. Ja unen laatu tuntui myös paremmalta. Unet olivat usein jotenkin selkeitä kuin jokin valoisa ja värikäs elokuva. No toisinaan oli myös sellaisia puolipainajaisia, joissa hän pakenee kuin hidastetussa elokuvassa jotain, tietämättä edes mitä. Mutta noin keskimäärin olo oli selkeämpi ja vain yksinkertaisesti vitaalisempi kuin Suomessa. Mutta silti tuntui, että tämä oli enemmänkin lomailua kuin jotain mitä pitäisi tehdä koko vuoden.

Näin kesti noin neljä kuukautta ja hän mietti, että pitäisikö käydä välillä Suomessa. Ihmiset on tosi mukavia täällä. Varsinkin täällä asramissa. Hän on tutustunut yhteen australialaiseen ja pariin paikalliseen, mutta kuitenkin aika pinnallisesti. Ei ole aikaa sellaiseen todelliseen tutustumiseen. Koko ajan on hommaa tai muuta ohjelmaa. Toki siinä jutellaan kaikenlaista välillä mutta se liittyy enemmänkin päivän askareisiin.

Sitten joskus Teemu miettii, että onko kaikilla jonkinlainen ashram rooli päällä. Tai onko minulla asram roolipäällä? Projektipäällikkönä hänellä oli joskus tapana kertoa hieman karskeja vitsejä kolleegoilleen ja useimmiten – tosin ei aina – koko kööri nauraa hörötti, näin Teemu ainakin itse asian muisteli. Täällä hän ei ole vitsin kertomistaitojaan esitellyt. Ja enhän edes tiedä minkälaisesta musiikista se aussi pitää, hän miettii. Vaikka toisaalta ei ole aikaa kuunnella musiikkia, joten onko sillä merkitystä. Mutta pitäisikö käydä katsomassa nyt edes vaikka se Taj Mahal. Tai sitten olisi se Goa. No mitä siellä tekisin? Bangalore! Voisi yhdistää huvin ja hyödyn ja vaikka verkostoitua. Käydä katsomassa firman ulkoistus kumppaneita.

Hän huomasi, että projektipäällikön business pohdiskelu puski välillä päälle. Ehkä voisi yhdistää tällä matkalla Suomessa odottavien urapäämäärien edistämistä, hän mietti. Teemu teki sen havainnon, että oikeastaan olisi mukava olla taas Suomessa projektinpäällikön hommissa ja letkauttaa jokin puujalka vitsi nörttien naurattamiseksi. Voi räkä! Tää on kyllä täällä ihan ok. Tää on täällä siis aika upeeta niinku! Joo mutta. Mutta mitä? Mutta mitä mä täällä teen? Teemu puuskahti mielessään. Niin mä tulin tänne etsimään sitä juttua! Sitä sitä. Sitä sitä… Sitä mikä on öö. Miten mä sen nyt sanoisin. Sitä mistä kaikki lähtee. Sitä mistä Buddha puhuu, Laotse, Krisna, Shiva, kaikki nää. Ja mä tiedän että mä voin sen löytää. Se on ihan järjetöntä. Mutta mä tiedän sen! mistä mä sen tiedän? Mä tiedän sen koska se on se juttu mitä mä etsin ja se se on se on se! Mikä ihme se tyyppi oli siellä kun ekana päivänä tulin tänne?! Hitto näinkö mä näkyjä?

Teemu oli nyt hieman poissa tolaltaan ja katsoi kelloa. Onko nyt ilta vai aamu? Siis hetkinen äsken oli meditaatiotunti ja nyt on tää 15 minuutin oma aika. Ööh ja sitten kuorimaan vihanneksia.

Teemu vielä sinnitteli muutaman viikon. Sitten hän päätti jututtaa Tamisbua. ”Ajattelin käydä tuota Taj Mahalia katsomassa.”

– Oikein hyvä idea.

– okei

Bussissa kohti Taj Mahalia hän pääsi jututtamaan erästä miestä, joka oli kovin kiinnostunut Suomesta. Joulupukkihan tulee Suomesta! mies sanoi silmät vilkkuen leveällä hymyllä. Ja Ganesha tulee Intiasta! Teemu vastastasi. Hassu tyyppi, Teemu ajatteli. Heti juttu alkoi luistaa. He juttelivat kaikenlaisesta ja tämä kaveri, jonka nimi oli Hilmor ja ehkä noin 35 vuotias, selvästi varsin korkeasti koulutettu intialainen oli myös kiinnostunut kuulemaan mitä Teemu ajatteli meditaatiokeskuksesta. Hilmor ei sitä paikkaa tuntenut mutta oli selvästi kiinnostunut kuulemaan miksi Teemua oli alkanut kiinnostaa Intian uskonnollinen traditio. Teemun piti tunnustaa, että hän oli oikeastaan vain lukenut Bagavadgitan ja jotain pyhien miehien elämänkertoja ja muutamia meditaatiota käsitteleviä kirjoja. Teemu ei pitänyt itseään kirjatoukkana vaan enemmänkin toiminnan miehenä. Niinpä hän kertoi hieman myös työstään Suomessa. Hyvää projektijohtamista ei voi opiskella kirjoista, hän sanoi Hilmorille, ja sama pätee meditaatioon. Käytäntö opettaa. Hilmor itse oli kirjanpitäjä ja sanoi, että kaikki mitä tarvitsee osata kirjanpidosta löytyy kirjoista. Paitsi tietysti Intiassa asia ei ole niin yksinkertaista, hän lisäsi hymyillen.

He jatkoivat vielä juttua monen moisista aiheista ja Hilmor kertoi omasta gurustaan ja mainitsi, että hän voisi esitellä Teemun hänelle.

Parin päivän päästä Teemu pääsi tapaamaan Himorin gurua. Teemusta tuntui, että hän olisi nähnyt hänet ennenkin. Guru kumarsi pitkään ja syvään Teemun edessä ja Teemu tunsi itsensä kiusaantuneeksi ja katsoi kysyvästi Hilmoria kuin kysyen, että mitä ihmettä hän tekee. Hilmor ilmehti myös ihmeissään. Sitten guru sanoi: ”Teemu, mitä sinä täällä teet?” Teemu ei oikein tiennyt mitä vastata. ”Teemu, minun guruni!”, vanha partamies sanoi muikeasti pehmeällä äänellään. Teemu tunsi olonsa todella kiusaantuneeksi, mitä tuo äijä oikein horisee? Sitten vanha guru alkoi hohottaa. ”Etkö tunne minua Teemu? 780 vuotta sitten olit minun guruni. Mutta katso nyt itseäsi.” Vanha mies hymyili muikeasti. Teemun päässä välähti. Toi äijähän on se sama kuin ekana päivänä Kalkutassa! Teemua alkoi pyörryttää. Ja niin hän pyörtyikin ja lyyhistyi gurun ja Hilmorin jalkoihin.

Kun Teemu heräsi, hän huomasi, että guru oli ajanut partansa. Hän näytti nyt noin 45 vuotiaalta mieheltä. Minun pitää päästä nyt Suomeen! Teemu ajatteli. Tämä on hieman liikaa. Niinpä Teemu laittoi aurinkolasit päähänsä nappasi reppunsa ja pyysi, että tilattaisiin taksi. Hän sönkötti jotain kohteliaisuuksia Hilmorille ja gurulle ja tärisi kuin horkassa. Taksi tuli ja Teemu pyysi päästä lähimpään ja länsimaisimpaan hotelliin mitä seudulta löytyy. Best hotel with a wifi please! American brand please!

© 2023 wuwey story . Powered by WordPress. Theme by Viva Themes.