Isällä oli kymmenen tytärtä. Tyttäret saivat kaikki isältä kupin, jolla hakea vettä kaivosta. Kaivolle oli kilometri matkaa ja maasto oli vaikea. Joka päivä tyttäret kävivät kaivolla. Jos kuppi oli täynnä vettä kun he pääsivät takaisin, he saivat seuraavaksi hieman isomman kupin.
Näin kului päivät ja vuodet. Yhdellä tyttärellä oli sitten vuosien harjaantumisen myötä käsissään kymmenen litran kannu, jolla hän teki päivittäisen vedenhakumatkan. Mutta toisella tyttärellä oli yhä vain pieni kuppi.
Mutta isä rakasti heitä kaikkia yhtä paljon. Hän ei koskaan moittinut vaikka tämä yksi tytär usein tuli takaisin kuppi tyhjänä. Hän heittäytyi isän jalkojen juureen ja sopersi: tiellä oli käärme ja säikähdin ja kaikki vesi läikkyi tien viereen. Isä silitti tyttären päätä ja sanoi: ”Ei se mitään. Huomenna voit yrittää uudelleen”.
Mutta seuraavana päivänä tyttären kuppi oli taas hieman pienempi. Hänen sisar sen sijaan kantoi jo 12 litraista saavia. Pienintä kuppia kantava tytär toisinaan kuitenkin onnistui tuomaan kaivolta koko kupin täynnä vettä. Silloin hän sai taas hieman isomman kupin seuraavalla kerralla. Mutta tytär oli tyytymätön. Hänen mielestään hän ansaitsisi vielä isomman kupin. Isä sanoi hänelle: ”Tämä lasketaan tieteellisesti. Hovimatemaatikot laskevat koko elämäsi kaikki vedenhakumatkat ja tekevät tieteellisen tarkkaa riskianalyysiä. Hovimatemaatikkoni ovat tyytymättömiä koska aina kuitenkin annan sinulle isomman kupin kuin mitä heidän laskelmansa suosittaisivat. Olen siis puun ja kuoren välissä rakas tyttäreni. En voi liikaa ärsyttää myöskään hovimatemaattikojani. Mutta sinua rakastan enemmän joten jatkossakin varmaankin tulen heidän ylpeyttään ärsyttämään. He ovat jo siihen tottuneetkin. ”
Mutta katso sisartasi. Hän kantaa jo 12 litraista saavia. Sinäkin pystyt siihen. Olen siitä varma. Koska pyysit isompaa kuppia, niin nyt sen saat. Hovimatemaatikkoni saavat kyllä taas hepulin, repivät hiuksiaan mutta minä uskon että onnistut. Olen väsynyt heidän prosenttilaskuihinsa. Tässä siis isompi kuppi ja onnea matkaan.
Tytär oli kiitollinen ja lähti kiireesti isoimmalla kupilla, mitä oli koskaan saanut vedenhakumatkalle. Hän halusi todistaa, että häneen voi luottaa. Hän halusi kiireesti tuoda täyden kupin takaisin. Mutta siinä kiireessä hän kompastui ja kaikki vesi valui taas tien viereen.
Tytär tuli takaisin mieli murtuneena. Isä sanoi: ”Tehdän sopimus. Seuraavan kuukauden aikana saat ottaa aina niin ison kupin kuin itse haluat, mutta muista, että sinun on tuotavat saman päivän aikana vähintään yhtä paljon vettä takaisin kuin mitä on kaatunut matkalla. Haluatko kokeilla sitä?
Tytär oli innoissaan ja halusi yrittää. Mutta viikon päästä hän oli täysin uuvuksissa. Hän ei pystynyt tuomaan yhtä paljon vettä kuin mitä oli kaatunut maahan epäonnisilla hakumatkoilla.
Hän sanoi Isälle: anna minulle tästä lähtien täsmälleen sen kokoinen kuppi mitä ne matemaatikot suosittavat äläkä yhtään isompaa. Mutta Isä sanoi: en voi luvata sitä mutta voin luvata sen, että jos joskus annan hieman isomman niin en sitä sinulle paljasta. Tytär hymyili, naurahti ja sanoi: ”sovitaan niin”.